4/03/2018

mun tyyli ja sen toinen puoli № 1


Muistan tosi räikeästi, miten mua otti niin maan perkeleesti päähän jo seiskaluokalla, miten meidän pikku ahdasmielisen käpykylän yhtenäiskoulussa ikätoverit kopioi tosi törkeästi mun pukeutumista. Minä näin sen, frendiporukka näki sen, siitä puhuttiin ask.fm:ssä. Siitä puhutaan joskus vieläkin. Silloin se vitutti niin paljon, että hyökkäilin jäljittelijöiden kimppuun anonyyminä netissä. Se tosiaan oli niin turhauttavaa.

Niin, silloin se oli valtava kolaus itsevarmuudelle. Mulle se on ollut aina vähän nolo tilanne, jos jollain on ollut samanlaiset vaatteet. Saatan kuulostaa tosi pinnalliselta ja pikkusieluiselta, mutta mulle oma tyyli on pyhä juttu. Jengi aina sanoi, että kaikkihan me opitaan matkimalla, mutta et sä nyt herranjumala enää ton ikäisenä osta tismalleen samoja juttuja, kun sun luokkakaveri. Se on jo melko läpinäkyvää.

Oon aina pitänyt itseäni vähän edelläkävijänä. Entisellä asuinpaikallani se ei ollut edes vaikeaa. Se oli ehkä maailman landein, rasistisin ja ahdasmielisin paikkakunta koko maailmassa. Täynnä persuja. Vihasin asua siellä, vihasin niitä ihmisiä, toivon edelleen, että se paikka katoaa pian kartoilta. Ihan yhteiskunnan hyvinvoinnin vuoksi.

Nykyään mulla ei ole enää ehkä ihan niin vahvoja tuntemuksia tuollaisiin ihmisiin. Jos se kopioiminen menee äärimmäisyyksiin, niin silloin saatan käydä sylkemässä nilkoille. Pienemmät jutut eivät enää häiritse yhtä lailla, niin kuin ennen. Ehkä siksi, että olen kasvanut. Ehkä siksi, etten enää asun alle kolmentuhannen ihmisen kylässä. Ehkä siksi, että mun hetkellisen pienen snapchat-suosion aikana tajusin, etten voi saada ihmisiä lopettamaan kopioimista. Voin sitten vai naureskella pahansuovasti niille surullisille, joilla ei ole mitään omaa.

Mutta hei, mennään syvemmälle postauksen aiheeseen. Otsikkona tosiaan on mun tyyli ja sen toinen puoli № 1. Osia tulee olemaan kaksi, tässä ensimmäisessä katsellaan vähän sitä mun hallitsevampaa puolta, sitä vähän streetimpää, sitä enemmän mun persoonaa vastaavaa.

Ei ehkä pitäisi puhua tyylistä, vaan koko kuvasta, siitä millaisena mä esiinnyn ulkona. Ihmiset yleensä käsittää sanan "tyyli" samalla tavalla, kuin sanan "pukeutuminen." Mutta minulla tyyli -sanaan sisältyy asenne, musiikki, mielentila, tuoksu. Sellaiset pikkujutut. Ja nyt sitten tarkkana, seuraavanlainen on aika pitkälti se, mitä mä yleensä olen.






Pukeutumisesta puhuessa mä olen ennen kaikkea kokeileva. Mä rakastan monia, jopa tyhmän näköisiä tai täysin epäkäytännöllisiä trendejä. Mä osaan tehdä asioista omia. Mä rokkaan jopa kyseenalaiset trendit. Mun mielestä tässä on aina ollut kyse vain omasta asennoitumisesta. Sä voit pukeutuu nakumekkoon tai neljään huppariin ja shortseihin farkkujen päällä - ja rokkaa sen. Se on se asenne, se miten sä itse haluat muiden näkevän sut. Se on se avain.

Mä kind of säälin niitä ihmisiä, jotka pukeutuu converseihin ja valkoisiin farkkuihin ja keikuttelee sitä MK-laukkua olalla, ilman, että se tyyli tuntuu omalta. Osa pukeutuu "massan" mukaisesti saadakseen hyväksyntää ja ehkä vaan kuuluakseen joukkoon. Se on sääli.

No mitä muut ovat sitten sanoneet mun tyylistä? Rekkalesbo, poikamainen, rappio, street gangsta, "vitun ärsyttävä, koitat vaan olla erilainen ku kaikki muut vitun feikki tekotaiteellinen," sanoi mun oma sisko. Ei kiinnosta. Tämä olen minä, tämä on mun tyyli ja oon ylpee siitä, että voin näyttää for real niin homssuiselta, kuin ikinä tahdon ja saada sen silti näyttämään melko coolilta. Ei kaikilla ole pokkaa.

Mistä mun tyyli tulee? Se tulee musta. Mun mielentiloista, säästä, elokuvista ja sarjoista. Isin kaapinperiltä. Ensimmäisen kuvan denimrotsi on oikeastaan äitin prätkäliivi ysikytluvun lopusta. Sellainen äidiltä tytsylle motskarisysteemi. Kolmannen kuvan värioksennustakki on isin laskettelutakki kaheksankytluvulta, housut pihistetty broidin muuttolaatikosta. Viimeisen kuvan sekä rotsi, että lantiolle sidottu paita ovat isin vanhoja. Rakastan sitä, miten eri vuosikymmenet tulee uudestaan muotiin. Enks rokkaakin aika hyvin jopa neljäkymmentä vuotta vanhoja juttuja?

Ja ne loput asiat, jotka listasin kuuluviksi sanaan tyyli ja joita ei ole vielä käsitelty.

- Musiikki vaikuttaa yllättävän paljon mun fiilikseen ja mun imagoon, siihen, minkä muut ihmiset musta näkee.Yleensä en halua liittää jo valmiiksi vähän ylimielisenpuoleiseen itseeni sellaista killer -moodia. Siksi se normaalein olotila on sellainen tyynehkö, viileänpuoleinen ja ripauksen ylimielinen, mutta aivan hyväntuulinen. Frendiporukassa sitten jo oma räväkkä ja provosoiva itseni. Tähän kastiin kuuluu Coldplay, Lana Del Rey, Ruger Hauer (pyhi ja papru) ja sen sellaiset.
Normaaleimman tilan lisäksi mulla sitten tosiaan on se killer -mood. Ne on yleensä niitä hetkiä, kun asenne on täynnä uhoa, kiukkua tai inhoa. Jotenkin aina ne päivät on niitä, kun kaikki spottaa mut jossain ja tulee sitten snäpissä ulisemaan, että pitäis hellittää vähän. Mutta kun ei mun tarvitse. Ne päivät on aivan okei, en mä ketään ole niittaamassa, vaikka vähän kiukuttaakin. Silloin se on Lil Peep, View, Suicideboys ja Eminem. Mun soittolista löytyy postauksen alusta, sieltä voi erotella aika helposti eri päivien biisit.

-Tuoksun voisin listata yhdeksi mun kolmesta rakennusosasta. Tuoksu, tummat silmänaluset ja kangaskassit. Niistä mut on tehty, ne on mirjami starter pack. Mä löysin oman tuoksuni jo neljätoistavuotiaana, käytän sitä yhä. Mä olen aina inhonnut Victoria's Secretin hedelmäkukkaispommeja, ne on mulle aivan liian neitimäisiä ja makeita. Mun tuoksu on Versacen Crystal Noir. Mä olen erityisen altis tuoksuille ja mun mielestä hyvät tuoksut on maailman suurin turn on muissa ihmisissä. Mä tunnistan useita tuoksuja, se on mun erityisosaaminen. Mä en lähde mihinkään ilman mun tuoksua. En edes lähikauppaan. Taas mennään ehkä sinne pikkusieluisuuden puolelle, mutta ei se ole sitä. Se on vaan se, mikä on itselle tärkeää.

Mä olen aina ollut rämäpää. Mun tyyli on sopiva vähän holtittomaankin elämäntyyliin, vähän hylättyjä taloja ja tägejä seinille. Sen sellaista. Postaus ehkä vähän venähti nyt, kun aihe olikin yllättävän lähellä. Toinen osa tulee varmasti olemaan paljon lyhyempi, sillä se toinen puoli on niin harvoin esillä. En ole tällaisiin postauksiin ennen törmännyt, joten kertokaa mitä tykkäsitte, jaksoitteko ylipäätään edes lukea? Jos toteutatte samantyylisiä, niin linkkailkaahan mulle!

8 kommenttia:

  1. Vitsi sait hymyn mun huulille! Sulla on niin hyvä asenne - kaikilla ei tosiaankaan ole pokkaa.

    VastaaPoista
  2. Tää oli kyl tosi hyvin kirjotettu ja muutenki toteutettu postaus. Matkiminen ala- ja yläaste ikäsenä on mun mielestä aika normaali juttu. Sillon etitään se yks tyyppi joka on omasta mielestä kaikin puolin täydellinen ja koska ihailee sitä nii sitten matkitaan sitä. En tiiä vaikuttaako se mitään että oon koko ikäni kasvanu stadissa, jossa kuitenkin se ihailun kohde vaihtuu kuitenkin enemmän ku kerran kuussa.
    Sulla on kyl tosi hyvä asenne ja sun tyyli on just sellanen josta aika lailla kaikki joko kovaan ääneen tai hiljaa mielessään tahtoo itselleen. Tai ei välttämättä tyyliä, mutta just sen asenteen rokata jonkun tietyn vaatteen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ton vielä ymmärtäisin, jos kopioimisen kohde vaihtuis, mutta mun baittaaminen kesti kolme vuotta, siinä kohtaa palaa jo käpy!

      Poista
  3. Pakko kysyy, että mistä kotosin?
    Plus tää postaus. Tätä oli ilo lukea, hymyilytti kokoajan - tykkäsin ihan sairaasti! Ja tyylistäs myös - pystyn jollain tavalla samaistumaan, vaikkakin mun tyyli ei mitenkään järisyttävästi oo koskaan massasta eronnutkaan, mutta ihan ne pienetki asiat välillä, esim se, että en talvisin jaksa vaihtaa talvivaatteisiin vaan vedän nahkarotsissa ja mekossa, KOSKA HALUAN, ei pitäs olla kenellekkään muulle ongelma.
    Aina joku huutelee - sille ei voi mitään - mut kyl me kaikki huomataan että sä nimenomaan rokkaat tota sun koko tyyliäs! Ihana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oon syntyny Kirkkonummella mut päätyny parin mutkan kautta Ouluu! Pikkukylää, josta postauksessa puhuin en viitsi paljastaa. Kiitos superpaljon! <3

      Poista