8/15/2018

mul on lupa heiluttaa lippua

 
Kirjotin viimeksi silloin, kun olin vielä 16-vuotias. Onneksi siitä ei kuitenkaan ole ihan kauhean montaa kuukautta.

Mä sain keväällä yllättävästi kesätöitä Helsingistä. Parasta mitä voi tapahtua? Helsinki on aina ollut mulle place to be. Mä synnyin Kirkkonummella, olin muutaman ratkaisevan vuodella aika hyvin mukana pääkaupunkiseutulaiseksi kasvussa. Ja sit me muutettiin pois, mutta aika hyvin vielä tänäkin päivänä mussa on se paremmuuden tunne (ja slangi) tallella, haha.
   Joka tapauksessa, oli maailman onnellisin momentti, kun sitten tarjottiin töitä Hertsikasta. Mä sit asuin siellä koko kesän ja voi helkkaroidi, se oli siistiä.

Avaan pääkohtia. Mulle ehti tapahtua ihan törkeesti kaikkea. Mä tutustuin uusiin ihmisiin, kiersin hylättyjä mestoja, kävin Jyväskylässä festareilla, osallistuin prideille ja miekkareihin, päädyin putkaan. Oh yes, olin elämäni ensimmäistä kertaa putkassa. (Luultavasti melko normaalia olla olematta käynyt putkassa tämän ikäisenä..) Oudosta kiinniottotilanteesta oli juttua hesaria myöten. Rauhanomainen miekkari Trumputin -hässäkän aikaan päättyi noin sadan poliisin vs. kolmenkymmenenyhden mielenosoittajan kiinniottotilanteeseen.

Minkälaista se sit oli? Perseestä? Kyllä ja juu, mutta ennen kaikkea oon ylpeä itsestäni. Mä olen aktivisti, teen asioita juttujen puolesta, jotka on mulle tärkeitä. Mä haluan muuttaa maailmaa, tuoda näkyville yhteiskunnan epäkohtia. Haluun kertoa, että Suomessakaan kaikki ei ole ihan sitä miltä näyttää. "Poliisi on ystävä."
Fuck it. Siinä kohtaa kun mua ja muita muilutettiin väkivalloin pidätysbussiin, vaikkei me oltu tehty mitään väärää ja käveltiin ihan kitisemättä, tuntui, että joku on pielessä. "Tunnin päästä sit vapaudut niin ehdit töihin." Ahaa aijaa, vapauduin seitsemän tunnin päästä, eikä pyynnöistäni huolimatta oltu ilmoitettu työpaikalle, eikä mun vanhemmille. Vittu, mä olen sentään vielä alaikäinen. Musta tehtiin katoamisilmoituskin.
I know, kuulostaa luultavasti tosi turhalta kitinältä, koska "ihan itse aiheutit, käyttäytyisit niin kuin kunnon kansalaiset." Mutta mähän käyttäydyin, mä vaan haluan muutosta. Ja ihan sama miten mä käyttäydyn, en haluaisi, että vanhemmat tai työpaikka olisi huolissaan, tai että musta tehdään turhaan katoamisilmoituksia samaan aikaan, kun mä olen tämän ihanan hyvinvointivaltion huostassa. Kisiksen putkassa on muuten helvetin kylmä. Ja luteita.

Mulla oli olo kuin tarhaeläimellä. Boksin ovea ei avattu valokuvien jälkeen kertaakaan. Ei, kun mä pyysin vessapaperia, eikä silloinkaan, kun mä aloin jo mennä paniikkiin, onko töihin ilmoitettu. Viereisessä laatikossa joku äijä huusi monta tuntia, että hän tarviisi nyt lääkkeensä. Ei muuten saanut.

Ja seuraavana aamuna lehdet oli täynnä väärää tietoa ja outoa sensuuria. Tänään mä odotan poliisin soittoa jatkokuulusteluihin.

Miten mä sit kerroin vanhemmille? "Moiccu isi ja äiskä. Niinku äiti jo varmaan tietääki, vietin elämäni ensimmäistä kertaa melkein-yön putkassa. Seittemän tuntia jos tarkkoja ollaan! 
Ihan perseestä, että poliisit ei osannu ajoissa ilmoittaa mun olinpaikkaa - tuskin ois ollu kauheen vaikeeta tulla kysymään multa oikeeta puh.nroo.

Päädyin siis bussilastillisen anarkisteja kanssa putkaan absurdin kiinniottotilanteen jälkeen, jota edelsi for real aivan rauhamielinen mielenosoitus. Syyte oli, että oltaisiin "hypitty autojen eteen ja tukittu Trumpin tms. saattueen kulkuväylä," joista ainakaan ensimmäinen väite ei pidä paikkaansa, sillä tie oli suljettu. Toisesta sanon sen verran, että kukaan meistä kolmestakymmenestäyhdestä kiinniotetusta ei tiennyt/nähnyt saattueen kulkevan just sillon Hämeentiellä.

Just työnantajan kanssa puhuttiin, (jolta en saanutkaan huutoja!) miten epäinhimillstä virkavallan käytös on yhäkin, ja miten tän illan kokemukset ehkä jopa vahvistaa mun virkavallan vastustamista. Putka oli tosi perseestä, vaikkei sen ehkä kuulukkaan mikään hotelli olla. Mutta viiden aikaan mulle vielä sanottiin, että juu, pääset tuossa kuuden pintaan pois. Valokuvien oton jälkeen mun boksin ovea ei enää avattu. Edes koputtelua tai "saanko vessapaperia tai vettä" -huuteluja ei noteerattu, mun soittopyyntöä töihin ei huomioitu ja siitä aiheutu sit kivasti kaikkee lisähuolta.

Lähdin aamulla marssimaan mulle tärkeen ja puhtaasti hyvän asian puolesta. En hyppimään autojen, enkä virkavallan päälle. Kumpaakaan en tehnyt, vaikka siinä kohtaa teki mieli potkaista poliisia nivusiin, kun tosi alentavasti tytötteli ja pompotteli.

Kiinniotossa oli vajaa sata poliisia ja nelisenkymmentä isoa poliisipakua. Toiset meistä lähti ihan ilman vastarintaa, toiset vähän eri tavalla. Löysin ihmisiä, joiden perässä kävelin, vaikken tiennyt mihin oltiin menossa. Ihan toimiva myös metaforana, ne oli niin siistejä tyyppejä, että kävelisin niiden perässä uudestaankin tietämättä määränpäätä.

Jep elikkä pointti on ehkä se, että tiedän ehkä moganneeni aika rajusti - vaikka sekin on vähän kyseenalaista näissä olosuhteissa - mutta en ajatellu antaa näiden asioiden olla. Koska ne on mulle tärkeitä, ja tänään kannoin lippua, jossa luki "we fight back." Ja niin aijon! Saa kiukuta, sain nimittäin sakot ja lastensuojeluilmotuksen.

also olin viimenen joka vapautu ja sain tosi isot aplodit jo-vapautuneilta ja muilta anarkisteilta jotka oli saanu viestin ja tullu vastaan ja tuomaa ruokaa!"

Miten mun lähipiiri reagoi? "Mimmi murunen <3 Varmaan mun kuuluis olla sillai et soosoo, mutta kun miks ihmeessä olisin? Mun mielestä olit ihan oikeella asialla, ja oon onnellinen että oot niin rohkea ja valmis toimimaan semmoisten asioitten puolesta, jotka on puolustamisen arvoisia." -Äiti
Ja aika pitkälti mun erittäin samanmielinen lähipiiri oli samoilla linjoilla. Ja mä oon ylpee. Sellanen oli mun kesän kohokohta.

Tein mä oikeasti kaikkea muutakin, mutta tämä oli mulle erityisen tärkeää. Haluaisin avata edes jonkun silmiä, saada ihmiset tajuamaan että suomessakaan ei olla ihan puhtaita pulmusia. Ettei kannata vaan lampaana seurata ja uskoa kaikkea mistä puhutaan. Jälkeenpäin sain tietää, että putkaan oli päätynyt myös muita alaikäisiä, joista pari eivät olleet edes koko mielenosoituksessa. Voitteko uskoa? En helvetti mäkään. Mä en ole mitenkään paha ihminen. Suosittelen kuuntelemaan myöskin ylhäällä olevan biisin.

Mä kerron joskus jostain muustakin. Mun kesä oli siisti.






2 kommenttia:

  1. Miekin olin putkassa, viime vuoden toukokuussa. Olin joutua psykoosiin siellä, ja sain siitä keikasta traumat. Kaks viikkoa myöhemmin päädyin hullujenhuoneelle.

    Suomi ei ole lintukoto, ainakaan meille suomalaisille. Tuosta vallankäytöstä mulle tuli mieleen Pohjois-Korea. Samaan aikaan noita juhlapaikanhakijoita paapotaan ja niille tyyliin annetaan tyyliin kartanoita - eivätkä ne ole kiitollisia siitäkää. Ja mitäs valtamedia - se sensuroi noita totuuksia. Jos joku tavantallaaja tekisi tätä samaa, hän sais parhaimmassa tapauksessa syytteen vääristelystä. Miten mä tätä jatkaisin? Sanottavaa tästä paskayhteiskunnasta riittäis...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oh hell no, tsemppiä! Huippua kuulla muidenkin mielipiteitä ja vielä huipumpaa kuulla, että muuallakin tiedetään, ettei Suomi oo ihan sitä miltä näyttää. We fight back.

      Poista